perjantai 14. joulukuuta 2018

Ole hyvä itsellesi

Kuva: Pixabay.com


Todella usealla meistä on tapana kohdella itseämme hyvin ankarasti. Pienikin epäonnistuminen saa herkästi aikaan sisäisen ruoskimisen siitä, mitä olisi pitänyt osata/tehdä paremmin tai enemmän. Tällainen itsensä ruoskiminen ei vie hyvinvointiamme hyvään suuntaan. Päinvastoin. Se on itseasiassa aika loogista, kukapa meistä voisi olla kovin iloinen ja onnellinen, jos joku jatkuvasti haukkuisi ja vähättelisi meitä? Omat ajatuksemme voivat olla kuin kannustava ystävä tai kuin ilkeä ja vaativa valittaja.



Itseä tulisi kohdella kuin omaa parasta ystävää. Ymmärtäväisesti, armollisesti.

Jos tämä tuntuu jo lähtökohtaisesti vaikealta ajatukselta, ei hätää! Minulla on sinulle harjoitus. Mutta varoitan, harjoitus tuntuu ihan hassulta, jopa typerältä alkuun. Mutta lupaan, että se toimii! Tehtäväsi on mennä joka päivä peilin eteen kahden viikon ajan. Toive tottakai on, että jatkaisit harjoitusta pidempäänkin, jos ei päivittäin niin edes silloin tällöin. Mene peilin eteen ja sano itsellesi kolme hyvää asiaa itsestäsi. Esimerkiksi: Näytät hyvältä. Vitsi, että onnistuit tänään hyvin siinä ryhmätyössä. Sä pärjäät hyvin. Toista nämä lauseet kolme kertaa ääneen katsoen itseäsi samalla peilistä.
Jos et täysin uskon, mitä itse sanot, ei hätää! Meidän mielemme alkaa pikkuhiljaa uskoa siihen, mitä sille toistuvasti sanotaan. Näin sinä siis harjoitat mieltäsi suhtautumaan itseesi positiivisemmin ja kannustavammin. Sillä on yllättävän isoja, positiivisia vaikutuksia hyvinvointiimme!


Terveisin lukion psykologi
Milla Maaria Kansanoja

perjantai 7. joulukuuta 2018

TUHANNESTI ONNEA UUSILLE YLIOPPILAILLE!

Kuva: Pixabay.com


Tänään on se päivä, kun syksyn ylioppilaat saavat painaa päähänsä ylioppilaslakin, laulaa Gaudeamus igitur ja juhlia upeaa saavutustaan läheistensä kanssa. Tänään on se päivä, kun uudet ylioppilaat jättävät lukion pölyt taakseen ja astuvat uuteen elämänvaiheeseen, uuden tulevaisuutensa alkuun. Se alku voi tuntua pelottavalta, se voi tuntua ahdistavalta, se voi tuntua innostavalta, se voi tuntua ihanalta. Tai se voi tuntua tältä kaikelta. Isot saavutukset ovat yleensä samaan aikaan onnellisia ja haikeita. Juuri se tunteiden kirjo monesti tekeekin näistä juhlapäivistä niin hienoja :)


Viimeinen vinkkini teille ylioppilaille on, että mene rohkeasti eteenpäin ja etsi se juuri sinun näköisesti polku, sinun näköisesi elämä. Ole oma itsesi. Mihinkään ei ole kiire. Ja muista, se lakki ei ole tullut helpolla, olet tehnyt sen eteen töitä lukemattomia tunteja. Joten muista iloita ja juhlia tänään!


Tuhannesti onnea ylioppilaille!!!

Toivottaa lukion psykologi
Milla Maaria Kansanoja

maanantai 3. joulukuuta 2018

Haloo, missä mun motivaatio on?!

Kuva: Pixabay.com





Lukio on vapaaehtoinen koulutus, mutta kuinka moni kokee oikeasti olevansa täällä vapaaehtoisesti?


Monelle lukio on tapa ostaa lisää aikaa ennen aikuisuuteen liittyviä isoja päätöksiä, ennen päätöstä siitä, mikä minusta tulee isona. Osa on täällä, koska vanhemmat pakottavat. Osa on täällä, kun ei tiedä, missä muuallakaan olisi.




Mitä lukion käyminen merkitsee sinulle? Lukio voi olla itsessään tärkeän tuntuinen: täällä on kivaa, oppii yleissivistäviä asioita, näkee kivoja kavereita. Lukiolla voi kuitenkin olla myös toisenlainen merkitys, joka liittyy tulevaisuuteen. Mitä lukion käyminen minulle mahdollistaa? Joku on saattanut tietää jo pienestä pitäen haluavansa lääkäriksi tai kemistiksi ja lukio on luonnollinen askelma tällä polulla, tulevaisuuden koulutuksen mahdollistaja. Jos omat ammattihaaveet ovat kuitenkin tähän asti pysyneet visusti piilossa, voi lukion merkitys tuntua epäselvältä. Onko minun pakko käydä lukiota? Onko välttämätöntä opiskella tätä kurssia? On tärkeää huomata, ettei näissä missään lähestymistavassa ole mitään väärää. Oman koulunkäynnin kannalta olisi kuitenkin hyvä pysähtyä jossain vaiheessa pohtimaan, miksi oikeastaan opiskelen täällä. Kun omat lukio-opiskeluun johtaneet syyt ovat selvillä, tuntuu opiskelukin yleensä mukavammalta.




Mikä tahansa motivaation lähteesi onkaan, on realismin hyvä astua peliin. Lukio ei ole aina kivaa. Opiskelu ei ole aina kivaa. Se voi hetkittäin olla jopa hyvinkin syvältä sieltä jostain... Mutta ei sen tarvitsekaan olla aina kivaa! Ei elämä tai työelämäkään ole aina kivaa. Harva esimerkiksi siivoaa siksi, että suunnattomasti nauttisi siivoamisesta, mutta lähes jokainen nauttii kuitenkin puhtaasta kodista. Elämä on mukavampaa, jos onnistut nauttimaan suurimmasta osasta arjestasi, mutta jos opiskelumotivaatio on välillä kateissa, se kuuluu asiaan. Ei meistä kukaan voi olla täysin motivoitunut johonkin 24/7 kolme tai jopa neljä vuotta päivästä toiseen!


Kun motivaatio on hukassa, mieti, miksi olet täällä ja mihin tämä puurtaminen sinua vie. Ja jos et silloin keksi syytä, muttet toisaalta tiedä mitään muutakaan, mitä elämälläsi juuri nyt tekisit, voin lohduttaa, etten ole koskaan kuullut kenenkään katuvan käymiään opintoja, mutta opintojen keskeytymistä tai aloittamattomuutta monet katuvat.




Niinpä suosittelen lämpimästi rämpimään esimerkiksi suklaan voimalla läpi tästä motivaation laskuvedestä. Sillä edessäpäin siintää aurinkoinen tulevaisuus ja itseasiassa tämä rämpiminenkin voi olla ihan hauskaa, kunhan ei ota itseään tai opintojaan liian vakavasti :)


Lohduttavin terveisin
Järvenpään lukion psykologi Milla Maaria Kansanoja